tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 1: Melodyn aamurutiinit

Joulukuu on nyt alkanut (tai oikeastaan ei nyt kun kirjoitan tätä, sillä kirjoitan tätä lauantaina). Onko teillä joulukalenteri? Onko se kuvakalenteri vai tuleeko luukuista esimerkiksi suklaata?
Tänään minulla on ilo esitellä teille Melodyn aamurutiinit. Kuvat ovat muokkaamattomia, sillä koneeni on rikki ja toimii vain hetken kerrallaan. Kuvat on myös salamalla otettuja, koska valo ei riitä enää vaikka kuvaisi valoisampaan aikaan päivästä. Toivon, ettei se kuitenkaan haittaa vaan kykenette nauttimaan postauksesta silti! (Postauksesta tuli todella lapsellinen. En oikein tiedä mitä olisin kirjottanut. Tarviiko noihin väleihin kirjoittaa vai katseletteko mielummin pelkkiä kuvia?)






Kun Melody on herännyt ja saanut suuremmat unihiekat pois silmistään hän petaa sänkynsä.


Aamupalaksi Melody syo miltei joka kerta croissantin ja jonkun hedelmän, tällä kertaa omenan, ja juo teetä.


Melody tykkää lukemisesta, joten aamuisin hän myös lukee.


Jos hän jaksaa nähdä vaivaa hän meikkaa.


Ja sitten hän on valmis päivään!




4 kommenttia:

  1. Oo, tosi kiva postaus jälleen!
    -Ja ihastuin Melodyn chippeihin, voitko sanoa mistä tilattu ja mikä väri? Ostaisin ehkä hieman vaaleammat yhdelle neideistäni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voin etsiä sulle sen kun pääsen kotiin 😊

      Poista